Kesä on päättynyt - grillausloma
TAAG päätti kesän 2007 grillauskauden juhlallisin menoin YO-kylän tietämillä perjantaina 28.12.2007. Tilaisuutta edelsi hallituksen kokous ja hallitus olikin täten paikalla päätösjuhlassa 100% kokoonpanolla. Paikalla oli totuttuun tapaan myös kunniavieraita. Makkarat grillattiin normaaleja tapoja noudattaen ennen kuin hiillos oli parhaimmillaan. Yhdistys on vastannut alkavan grillausvuoden haasteisiin lepäämällä ja täten viettämällä hieman hiljaisemman kolmannen tertiäärin, minkä johdosta käristetyt kyrsät maistuivat erityisen maukkaille. Tarjolla oli tällä kerralla sekä A- että B-luokan slärbiä. Kunniakkaan grillauksen päätteeksi juhlijat siirtyivät pesemään kuluneen grillauskesän rasvat ja sytytysnesteet harteiltaan läheisiin saunatiloihin. Tästä matka jatkui salaiseen jatkopaikkaan, joka epävirallisten tietojen mukaan oli YO-kylässä sijaitseva anniskeluravintola.
TAAG viettää nyt vajaan viikon grillausloman. Kesän 2008 grillauskausi avataan fantastisin elein 3.1.2008.