TAAG kunniagrillauksessa sadonkorjuujuhlissa 6.9.2008
Presidentti Juustopään ja tuoreen Rouva Juustopään järjestämissä sadonkorjuujuhlissa TAAG oli ehkä historiansa haastavimmassa ja samalla juhlavimmassa tilaisuudessa. Mahtavien alkutarjoilujen jälkeen TAAG:n oli määrä grillata arvoisalle juhlaväelle illan päätteeksi pientä iltapalaa. Pienessä tihkusateessa, kameravalojen valaisessa jo pimentynyttä iltaa, amatöörit sytyttivät perinteikkäästi reilulla syttönesteellä Harley Parkinsonin. Kirjaimellisesti. Grillin palaessa jopa ulkopuolelta, yleisö pohti oliko kenties syttönestettä jopa liikaa. Amatöörit kuitenkin rauhoittelivat tapahtumaa seuraavaa yleisöä ja kertoi Harleyn olevan kestävää laatua ja muutenkin jo lähes kaiken kokenut. Syttönestettähän ei koskaan voi olla liikaa. Harley itse ei episodista ollut moksiskaan vaan jo minuuttien kuluttua sytytyksestä tarjoili grillaajille hohkavan hiilloksen.
Juustopäät olivat valinneet amatöörien grillattavaksi ryynimakkaraa ja perinteistä B-luokan AAAAA-luokan makkaraa. Juhlakansan paljoudesta johtuen makkaroita oli jo hiukan esilämmitetty uunissa ja grillaajien tarkoitus olikin tarjoilla makkaroille rapsakka makukuori. Grillaus oli jälleen sekä tulokselliseti että tunnelmallisesti menestys.
TAAG kiittää Juustopäitä ja samalla onnittelee sekä toivottaa antoisia yhteisiä grillaushetkiä!
Juustopää:
Anteeks nyt vaan, mut se oli kyllä perinteistä AAAAA-luokan makkaraa
Tulipesä:
No Perkule! Pahoittelut moisesta virheestä! A-luokan bileissä A-luokan makkaraa, se on selvä!
медицина:
No Perkule! Pahoittelut moisesta virheestä! A-luokan bileissä A-luokan makkaraa, se on selvä???